TIETOJA JÄSENYYDESTÄYliskylän Venekerhon hallinnassa on Helsingin kaupungilta vuokrattu satama- ja telakka-alue, sekä huvila Sipoon Kaunissaaressa. Kerhorakennus on venekerhon omistuksessa. Kerhon jäsenillä on oikeus käyttää kerhon tiloja. Satamaohjeista löydät tietoja kuinka kerhon tiloissa ja alueilla tulee toimia. JäsenyysYliskylän Venekerhon jäsenyyttä haetaan kirjallisesti venekerhon hallitukselta. Hallitus käsittelee hakemukset ja ilmoittaa päätöksestä hakijalle. Jäsenyys ei automaattisesti takaa venepaikkaa. Vapaat paikat jaetaan vuosittain uusille jäsenille liittymisjärjestyksessä. Jäsenyys astuu voimaan vasta kun siihen liittyvät maksut on suoritettu. VelvollisuudetVenekerhomme on harrastusyhdistys, jonka toimintaan kaikki jäsenet osallistuvat yhdessä kukin omalla panoksellaan. Kerhon jäsenyys tuo mukanaan sekä etuja että velvollisuuksia. Venepaikan haltijat osallistuvat talkoisiin ja satama-alueen vartiointiin. Talkoista ilmoitetaan vuosimuistiossa ja kerhon ilmoitustaululla. Vartiovuoroja on 1 - 2 kauden aikana. Tietoa vartiointivelvollisuudesta katso satamaohjeet kohta 16. Kerholla on oma lippu, jota saa käyttää kun kerhonjäsenen vene on katsastettu ja tiedot on merkitty YVK:n katsastusrekisteriin. Lipun voi lunastaa katsastusmiehiltä. Telakka-alue on aidattu, lukittu ja talvisinkin vartioitu. Talvisin alueen ajoportit lukitaan talvilukoilla. Jos venettä halutaan talvella siirtää on otettava yhteyttä telakkamestariin. Telakointimaksu määräytyy veneen telakointi pinta-alan mukaan (vene+teline). Jokaisen kerholainen hoitaa omatoimisesti veneensä talvitelakointi telakkamestarin ohjeiden mukaisesti. Veneiden yhteisnostoja ja -laskuja ei järjestetä kerhon toimesta. Vene ja telakkapaikkailmoitus on tehtävä erikseen jokaiselle veneilykaudelle. Paikoista ja niiden vaihdoista päättävät satamakapteeni ja telakkamestari. Tällä varmistetaan paikkojen tarkoituksenmukainen täyttö huomioiden veneiden koko ja muut ominaisuudet. VuosijäsenVuosijäseneksi voidaan sääntöjen mukaan hyväksyä 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka on maksanut liittymismaksun. PysyväisjäsenVuosijäsen, joka on yhtäjaksoisesti 25 vuotena suorittanut jäsenmaksun, vapautuu jäsenmaksuvelvoitteesta siirtyen pysyväisjäseneksi. KausijäsenKausijäseneksi voidaan hyväksyä henkilö yhdeksi veneilykaudeksi kerrallaan. Kausijäsenen liittymismaksu vahvistetaan syyskokouksessa. Kausijäsenyyden ja sen jatkamisen hyväksyy kerhon hallitus. Kausijäsenelle voidaan antaa venepaikka sen jälkeen, kun kerhon vuosijäsenien tarvitsemat venepaikat on täytetty. Kausijäsentä koskevat samat maksu-, talkoo- ja vartioimisvelvoitteet kuin muitakin jäseniä. Kausijäsenyys voidaan uudistaa vain kerran. Sen jälkeen on mahdollisuus hakea vuosijäseneksi. Vuosijäsenen on maksettava liittymismaksu vähennettynä maksetuilla kausijäsenen liittymismaksuilla tai siirryttävä muualle. PerhejäsenPerhejäsenellä ymmärretään hallituksen päätöksen mukaisesti “perinteistä” perhettä eli puolisoa tai lasta. Sen kaukaisemmat sukulaiset eivät ole tässä mielessä perheen jäseniä. Perhejäsenyys ei oikeuta venepaikkaa. Perhejäsen saa tarvittaessa kerhon avaimen panttia vastaan. KannattajajäsenKannattajajäseniksi hyväksytään nk. kimppaveneilijöitä. Näillä jäsenillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin perhejäsenillä: Oikeus kerhon avaimeen, ei venepaikkaoikeutta. Jäsenyys hyväksytään vuodeksi kerrallaan ja jäsenrekisteriin merkitään yhteys vuosijäseneen. Perikunnan asemaVeneen siirtyessä perikunnan haltuun on perikunnalla oikeus vene- ja talvisäilytyspaikan hallintaan kuluvan purjehdus- tai talvisäilytyskauden loppuun. Jäsenen leskellä tai lapsella on oikeus erikseen hakien liittyä vuosijäseneksi maksamalla syyskokouksen vahvistaman liittymismaksun. Lisätietoja jäsenyydestä saat hallituksen jäseniltä, joille voit myös kertoa toiveita ja parannusehdotuksia. Lue myös kerhon säännöt ja satamaohjeet. Jäsen- ja venetietoihin liittyvät muutokset ja ilmoitukset tehdään muistion viimeisellä sivulla olevalla vene- ja telakkapaikkahakemuslomakkeella.
|