KAUNISSAAREN HUVILA
Yliskylän Venekerho on vuokrannut Helsingin kaupungilta kerholaisten käyttöön huvilan Sipoon Kaunissaaresta. Matkaa Kaunissaaren kaakkoispäässä olevaan vierasvenesatamaan kertyy Yliskylästä noin 15 mkp. Kerholla ei ole Kaunissaaressa merkittyjä venepaikkoja, eikä vapautusta satamamaksusta. Huvilan varustus ja käyttö Huvila on kaikkien kerholaisten käytössä ja sisään pääsee kerhoavaimella. Huvilan viidessä huoneessa on majoitustilat ja vuoteet kymmenelle hengelle. Huvilan keittiössä on kaasuliesi ja –pullo, muutamia keittoastioita sekä veden hakuun tarkoitettuja kanistereita. Pallogrilli on niin ikään kerholaisten käytössä. Jokainen huvilan käyttäjä tuo tullessaan tarvitsemansa vuodevaatteet, ruokatarvikkeet, ruokailuvälineet, grillihiilet ja muut välttämättömyydet omaa oleskeluaan varten. Huvilassa, kuten koko saarellakaan, ei ole sähköä. Huvila on vanha puurakennus, joten kynttilöiden kanssa on oltava erityisen huolellinen. Huvilassa ei ole vesijohtoa, eikä viemäröintiä. Vesi haetaan yleisestä vesihanasta ja käytetty vesi kannetaan ulos. Huvilaan kuuluu oma puucee, joka pidetään lukittuna. Huvilan yhteydessä ei ole saunaa, vaan vierailijat käyttävät halutessaan saarella olevia saunoja. Jokainen kävijä huolehtii lähtiessään siitä, että huvilan sisätilat ja ympäristö jäävät siistiksi ja ovet tulevat lukkoon. Huvilan varauskirja on kerhorakennuksessa.
|